Pakko onnistua!

Samalla kun aurinko haihduttaa viimeiset lumipeitteet rupisen maan päältä, se saa kehon ja mielen kierroksille. Hyvässä ja pahassa. Yhtäkkiä ei enää pääse pakoon eikä piiloon kaikkea sitä, mitä on kantanut mukanaan tai säilönyt sisällään.

Onnistuminen - ja onnellisuus.
Entä jos ei koe onnistuvansa?

❤ ❤ ❤

Heräsin viime yönä miettimään sitä, miten tavoitteiden asettaminen on kaksiteräinen miekka. Toisaalta ne luovat karttamerkkejä, kannustavat lähtemään kohti tuntematonta ja helpottavat suunnistusta oman elämän poluilla. Toisaalta ne luovat illuusion jostakin mitä pitäisi olla tai minkä pitäisi tulla todeksi.

Leikin hetken ajatuksella, että oma mukavuusalueeni on satama ja laituri. Silloin elämysalue on kuin meri, joka velloo laiturini ympärillä ja heiluttaa alla olevia ponttooneja tasaisin väliajoin. Liike houkuttaa ja hirvittää, mutta usein matkaan on vain lähdettävä.

Kiitos kuvan ottajalle.

Tavoitteesta tulee uusi satama, uusi laituri, jota kohti lähtee kauhomaan. Aina sitä ei edes näe selvästi. Sydän luottaa, että sellainen on olemassa ja kannustaa eteenpäin.

Mutta entä jos arvioi uimataitonsa tai lihasvoimansa väärin?

Entä jos elämysalueen aallot ovat liian suuria liian pitkään?
Entä jos se satama, josta lähdön hetkellä haaveili ja jonka näki kirkkaana mielessään, paljastuukin perille pääsyn jälkeen pieneksi styroksipalaksi keskellä aavaa merta?

Olen kokeillut seilata myös ilman liian tarkkaa suunnitelmaa ja visiota satamasta, johon haluan päätyä. Sen seurauksena en ole tiennyt tulleeni perille. Sen seurauksena olen vain saapunut jonnekin - ehkä vain vaatimattomalle lautalle - enkä voi kokea onnistumisen iloa, sillä minulla ei ole mukanani mittareita, joiden avulla voisin todeta: "Minä tein sen!".

Silloin päätyy lysähtämään lautan reunalle, huljuttelemaan varpaita viileässä vedessä ja pohtimaan mm. omaa riittämättömyyttään, ammattitaitoaan ja merkitystään tässä kaikkeudessa. Alkaa suunnitella lisäopintoja ja ammatin vaihtamista. Alkaa haaveilla omasta paatista, jolla voisi puksuttaa pitkin elämysmeriä elämän aallokoissa. Että olisi jotakin pysyvää - ja säilyisi ehkä kuivin jaloin myrskyissä ja myllerryksissä.

Niin, ja mistä niitä uusia mahdollisia karttoja voi ostaa kun on seikkaillut jo ne valmiit turistimatkat läpi (eli ammattikorkeakoulun ja yliopiston, hankkinut lapset jne.)?

Ylitse lentää lokki. Ranta ei siis ole kaukana...

Yhtäkkiä sitä onkin tutkimusmatkailija.
Vapaa valitsemaan. Vapaa eksymään.
Vapaa jäämään tai lähtemään.

❤ ❤ ❤