Antaa olla.

Kevät keimailee jo täysillä, ja laittaa mieltä ja kehoa liikkeelle.

Tapani on haastaa itseä tasaisin väliajoin omalta mukavuusalueelta elämysalueelle. Joskus teot ja asiat saattavat olla omassa mittakaavassani aivan pieniä, toisinaan asetan vähän isommat haasteet.

Yksi pieni haaste on lukea esimerkiksi omista YouTube -videoista saatuja kommentteja. Tähän mennessä olen saanut vain yhden, joka herätti paljon ajatuksia. Kiitos siis kommentin lähettäneelle sielulle.

Kommentti kuului:
"Piia vittu sä oot kyllä niin maanperkeleen myötähäpeää aiheuttava."

Hmm.

Sanajono sysäsi elämysalueelle. Aivokuorella kihahti, ohimoita puristi ja kurkkuun nousi hetkeksi joku pala. Suu mutristui. Otsa kurtistui.

Ja sitten hengittelin, ja tunteiden keskelle asettui jokin sininen, harmaasävyinen, utuinen ja pehmeä. Tätähän se minun työni on: asettua peiliksi ja tehdä ihmisiä tietoiseksi oman elämänsä arvoista ja valintoihinsa vaikuttavista asioista.

Siihen(kin liittyen seuraava videoni:
Lupa olla itsen äärellä sellaisena kuin on.

Menneen viikon isompi haaste oli mennä lasteni kanssa uimahalliin. Elämysalueeksi se paikka muuttui jo lapsena, kun hirveällä kiireellä mentiin koulun kanssa uimahalliin, riisuuduttiin koleassa pukuhuoneessa ja opeteltiin hampaat kalisten erilaisia uintityylejä.

Epämieluinen tunneside vahvistui vuosien varrella erinäisissä tilanteissa. Esimerkiksi silloin kun olin vielä aktiivisesti Pikku Kakkosen juontajana, muistan muutamat irvokkaat hetket uimahallissa jonkun pienen lapsen isän tunnistaessa minut altailla, ja lähettäessään lapsen väkisin luokseni tervehtimään minua, jotta pääsisi itse jutulle...

Opintojeni aikana osallistuin laitesukelluskurssille, ja se kruunasi kaiken. Viimeinen tehtävämme oli treenata laitteiden käyttöä uimahallissa. En ollut ennen sitä tiirannut altaiden vettä yhtä pitkään, yhtä tarkasti. Vedessä lilluneet hiukset ja muut mömmöt polttivat pysyvät jäljet verkkokalvoilleni.

Mutta sanoista tekoihin. Lapseni oli jo pitkään kysellyt, milloin menisimme uimahalliin. Kun vapaapäivä sitten koitti, päätin ottaa härkää sarvista ja mennä päin.

Vahvistin omaa voimavaratilaani ajelemalla tarvittavat ihokarvat (en ole itseni kanssa vielä niin sinut, että voisin lähteä bikinirajat rehottaen julkisille paikoille...treenit on siis pahasti kesken) ja letittämällä hiukset. Valitsin mahdollisimman peittävän uimapuvun ja jälleen, hengittelin hetken yksinäni.

Kaikki meni lopulta hyvin. Sietokykyä testattiin hyvin erilaisilla tavoilla useaan otteeseen, mutta onnistuin nielemään ärsytykseni ja selvisin hienosti. Kyllähän sinne altaaseen mahtuu, vaikka kaikki eivät toimisikaan annettujen ohjeiden tai sanattomien sopimusten mukaan. Vesijuoksijat voivat vallan hyvin kirmata rivissä jonon sijaan, lapset voivat hyppiä kuntouimareiden keskelle kielloista huolimatta, teinit voivat sukellella jalkojen välistä, vahvasti eläkeikäiset sedät voivat tulla jutulle - jopa aika lähietäisyydeltä, uimaopettaja saa kailottaa kaakelit kaikuen ohjeensa uimakoululaisille, ja uimari voi verhota itsensä vahvalla parfyymillä suihkussa käynnin jälkeenkin.


Nielin myös jonkin verran altaan vettä...ja pidin kommenttiraidan kurissa parhaani mukaan, ettei mieleni arkistot olisi hakeneet polaroidia menneiltä vuosilta.

Poislähtiessä harkitsin 10 kerran kortin hankkimista.
Koska loppujen lopuksi: rakastan uimista ❤

Sanoittamisen tarve

Terveisiä elämysalueelta!

Kävin WOW-tapahtumassa Tampereella. Olin aiemmin osallistunut festivaaliin liittyviin Think In -tilaisuuksiin, ja halusin nähdä, millaiseksi kokonaisuus oli muodostunut.

Pääsin paikalle vain sunnuntaina ja valitsin ohjelmistosta etukäteen vain Anna Paavilaisen Play Rape -esityksen.

Annoin virran viedä ja päädyin mm. seuraamaan Elävien legendojen (Seela Sella, Lenita Airisto & Hilja Grönforsin) keskustelua, menetin Stand Up -livekeikan katsomisneitsyyden (Iso A:lle, Johanna Tohnille ja Jamie MacDonaldille) ja kuuntelin paneelikeskustelua aiheella "Uskonnot ja sukupuoli". Ei huono päivä ollenkaan! Tunteita laidasta laitaan!

Hassua oli huomata, miten jo heti kotimatkalla autossa mieli alkoi muotoilla lauseita, joilla voisin kertoa kokemastani muille! Laitoin Radio Classicin päälle ja annoin musiikin helliä sanoittamatonta kokemusrypästä mahdollisimman pitkään.

Miten tämä kaikki edusti elämysaluetta?

1. Menin tapahtumaan yksin. En sopinut tapaavani siellä ketään, joten olin täysin vapaa kiertämään, ihmettelemään ja olemaan hiljaa. ❤ (Tosin ilokseni tapasin muutamia tuttuja! Harmikseni en tutustunut yhteenkään uuteen ihmiseen...)
2. Katsoin esityksen lähempää kuin yleensä katsoisin. Lempipaikkani on salin keskivaiheilla - joka suunnasta katsottuna. Nyt hivutin itseni melkein joka kerta 2. riviin. Mukavuusalueelta elämysalueelle. Hmm...
3. Tein muistiinpanot pääosin piirtäen. 😊 Hiljensin kommenttiraidan, joka kyseli, että mitähän muut ajattelevat kun minä vain piirtelen melkein eturivissä - että eihän nuo ole kunnon muistiinpanoja ollenkaan. 😅 Mutta itse asiassa se paransi keskittymistäni ja helpotti kuuntelua! Ja miten viisaita naisia siellä olikaan puhumassa!!

Mitä tarttui mukaan?

• Seela Sellan muistutus unelmoinnin tärkeydestä. ❤
• Monta orastavaa oivallusta. ❤
• Sisäinen rauhoittuminen sen ajatuksen äärelle, että sielu on sukupuoleton...
• Halu tehdä esitys, jossa saa olla itse lavalla (on ollut olemassa jo monta vuotta, mutta jälleen se sai bensaa liekkeihinsä... Katsotaan, milloin ajatus tulee vihdoin todeksi!)
• Opin itsestäni monta juttua, joiden kautta rakennan mukavuusaluettani. ☺
• Mukaan tarttui myös käyntikortin kokoinen muistilappu, jossa oli ohjeita, miten voimaantua tai luoda parempaa yhteisöllisyyttä. Niistä nappasin itselleni lauseen: "Kannusta naisia löytämään piilossa olevat mahdollisuutensa." 

Taidan aloittaa itsestäni 😉

Kesytä päänsisäinen kriitikko - ja tule sinuiksi itsesi kanssa!

Maaliskuun toinen video johdattelee entistä syvemmälle päänsisäisen kriitikon kesyttämiseen. Pääset katsomaan tästä: Päänsisäisen kriitikon kesytystuokio

Arki haastaa eri tavoin, ja oma päänsisäinen kommenttiraita tekee tilanteista nopeita tulkintoja. Nuo tulkinnat sävyttävät sitten tilanteista tallentuvia muistoja ja vaikuttavat suoraan siihen, miten tulevaisuudessa suhtaudumme vastaavanlaisiin hetkiin.

Mutta joka hetki on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista ääniraitaa jää kuuntelemaan - ja luuppaamaan.

Mielen sisäinen jukeboxi saa voimansa epävarmuudesta ja itsensä pienentämisestä. Joten kannattaa aloittaa siitä. Hengittele itsesi kehosi keskelle ja läsnäolevaksi tähän hetkeen jo aamusta.

Lupaa itsellesi, että sinulla on lupa mokata eli:
- sinulla on lupa olla juuri sellainen kuin olet
- sinulla on lupa olla oma ihana itsesi.
- sinulla on lupa kokeilla uutta... ja sen myötä...
- sinulla on lupa oppia uutta itsestä, muista ja tästä elämästä.

Lupaa itsellesi, että kohtaat myös toiset ihmiset samoilla säännöillä - kunnioitat heidän valintojaan ja sitä peilipintaa, jonka he sinulle tarjoavat.

Tiedän, että se on välillä vaikeaa, jopa mahdotonta. Silloin täytyy hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on - ja toimia edelleen. Tarkistaa kohdat, joihin oma päätös- ja valintavalta ulottuvat - ja tarttua niihin.

Työ palkitaan kyllä. ❤

Itsekritiikin hölläämisharjoitus maaliskuun alkuun

Pääset videoon tästä.

Maaliskuun ensimmäisellä videolla otetaan pieniä askeleita omia mahdollisia pelkoja tai peikkoja päin. Harjoitellaan hölläämään itsekriittisyyttä, olemaan hyväksyvästi läsnä itselle ja kuuntelemaan oman kehon impulsseja. ❤

Keho tietää ja muistaa senkin, minkä mieli on jo unohtanut 😉