Moka joka muistetaan

Tämä vuosi on ollut - ainakin tähän asti - melkoinen. Se on ollut kummallinen, yllätyksellinen, tiivis, intensiivinen, ihon alle menevä ja menneistä muistuttava.

Syvä kiitollisuus on kulkenut mukana jokaisessa käänteessä - silloinkin kun silmäkulmat ovat kostuneet, parku on raikunut keskellä keittiötä tai joku muu vastoinkäyminen on vienyt viimeisetkin voimat.

Kirjaa kirjoittaessa sain jo tuta siitä, että se mitä kirjoitan, täytyy elää todeksi - yhä uudelleen. Vaikka suurin osa tekstistä oli minulle vanhaa tuttua, elämä tyrkki silti samojen teemojen pariin ja pisti kehon kokemaan kaiken sen vielä kerran.

Julkaisun jälkeen olenkin sitten mokaillut ehkä enemmän kuin koskaan! 😅 Ainakin olen saanut sisäisen kommenttiraidan kiinni siitä, että se on aina silloin tällöin kuiskannut:

"Mutta sinullahan ON lupa mokata..."

Ensimmäisenä tulivat kirjan sivuille jääneet painovirhe-paholaiset (joita löytyy edelleen silloin tällöin lisää. Viestejä saa lähettää kun niitä bongailee.).

Näitä olivat muiden muassa se, että en ole perehtynyt improvisaatioteatteriin vuodesta 1988 lähtien, vaan vasta 1998 vuodesta lähtien. Olin kyllä vuonna -88 jo tiiviisti kiinni teatteriharrastuksessa, ja siellä toki improvisoimme. Mutta tekemisen tapa oli minulle silloin vastenmielistä ja ahdistavaa, joten en voi allekirjoittaa noin varhaista vuosilukua tuossa yhteydessä. Tai se, että sivulla 311 olevasta harjoituksesta puuttuu kokonaan tekemisen selittävä osuus... Se on leikkautunut jostain syystä pois lopullisesta, painoon menneestä käsikirjoituksesta. Pahoittelen.

Sitten elämä alkoi tarjoilla tilanteita, joissa mokasin - milloin mitenkin. Poimitaan tähän yksi, joka on vielä tuoreessa muistissa:

Minulla oli ilo ja kunnia toimia yhtenä työpajan vetäjänä Turun Improfestivaaleilla viime viikolla. Aiheina olivat "Lupa mokata" sekä "Sidecoutsaus/palautetaidot". Molempiin pajoihin tuli juuri sopiva määrä osallistujia ja tunnelma oli onnistunut.

Aloitin mokailun muistamalla ihmisten nimiä väärin. Kerroin, että Robert Diltsin nimi kirjoitetaan kahdella L-kirjaimella. Unohdin Debbie Fordin nimen kokonaan ja en varmistanut, että jokainen osallistuja on oikeasti tietoinen omista "salaisista ystävistään" sillä lopputuloksella, että yksi osallistuja jäi kokonaan ilman kiittävää palautetta.

Pajan loppupuolella tein kuitenkin kohtalokkaan ja osallistujien aikatauluihin merkittävällä tavalla vaikuttaneen mokan. Päätin teettää ryhmäläisillä erään aikaavievän harjoituksen.

Jouduin pyytämään heiltä lupaa venyttää lopetusaikaa 15 minuutilla, mutta en tullut tarkistaneeksi, oliko järjestely sopiva tilaajan puolesta (ei olisi ollut - bändipoikien piti päästä roudaamaan kuten heille oli luvattu.) Temenos meni rikki, ja päällimmäiseksi jäi kiireinen ja hermostunut ilmapiiri. Lopulta koko harjoitus- ja pajan klousaus venähtivät niin, että päätimme tilaisuuden yli puolituntia aiottua myöhemmin.

Mokasin.

Raipparadio otti samantien mielen sisäiset ohjelmataajuudet haltuunsa ja varmisti, että pyysin ryhmäläisiltä anteeksi useaan kertaan. Viimeiset pahoittelut lausuin ääneen vielä seuraavan vuorokauden puolella, jolloin toinen osapuoli totesi: "anna jo olla."

Niinpä.

Mitä pidemmäksi aikaa epäonnistumiseensa jää kiinni, sitä suurempi siitä tulee. Tämän tietäen jatkan yhä edelleen aiheen parissa. ... Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ainoa todellinen virhe on, ettei ota niistä opikseen. Ja niin edelleen.

❤❤❤

Nyt tajuan, että meneillään on irtipäästämisen ja itselleen anteeksiantamisen oppikurssi. Opettelen kuoriutumaan mielen kuonasta, olemaan itselleni armollinen ja elämään yhä vahvemmin todeksi sitä mitä opetan muille.

Jokaisessa mokassa on oivalluksen siemen.
Jokainen moka on mahdollisuus.
Jokainen moka on palautetta ja suuntaviittoja seuraaviin seikkailuihin.

❤

Jos moka ei tuntuisi missään, menisi monta arvokasta asiaa ohi oivaltamatta ja oppimatta. Ehkä silloin ei huomaisi onnistumisiakaan samalla tavalla... 😉

Itsensä myymisestä

Terveisiä elämysalueelta!

Olen valinnut työni suhteen vapauden. Toisin sanoen olen itse itseni työnantaja, toiminnanjohtaja, palkanmaksaja, the pomo ja alainen, kenttätyöläinen, koordinaattori, tiedottaja, tuottaja, myyjä ja markkinoija samassa paketissa.

Tulemme toimeen ihan hyvin 😉 ja työilmapiiri on suht kannustava ja hyvä. Tiedotus toimii reaaliajassa (joka on nykyään harvinaista herkkua) ja mahdolliset organisaatiouudistukset ja -muutokset ovat hyvin läpinäkyviä ja ennakoitavissa. TYKY- tai TYHY-päiviä ei paljon järjestetä, mutta jotain kuitenkin. Kehityskeskustelut käydään säännöllisesti - sesonkiaikoina yleensä noin klo 04. Lomia ei juuri ole, mutta kukapa niitä nyt kaipaisikaan...

Totta puhuen olen jo pidemmän aikaa halunnut ulkoistaa yhden noista rooleista. Itseni myyminen ja markkinointi keikauttavat minut joka kerta yhtä vahvasti elämysalueelle. Olisi somaa, jos joku muu voisi tehdä sen minun puolestani...

Argh! huutaa sisäinen kommenttiraitani.

Onhan se nyt ihan kamalaa! Mieti vaikka: astua itsensä viereen ja kertoa muille muka ulkopuolisen silmin, miksi tämä nainen kannattaa palkata ja mitä kaikkea hän voi juuri Sinulle tarjota. Ja kysymyspatteristo jatkuu.

Minkä hintainen minä olen?
Minkä arvoinen olen?
Mitä sellaista minussa on, josta olisi iloa ja hyötyä juuri Sinulle?

Uuh...

Menen entistä syvemmälle omalla elämysalueellani, ja kokeilen jotakin uutta... ja heitän pallon ihan törkeästi sinun suuntaasi:

Tule mukaan Turun Improfestivaaleilla ensi viikolla pidettäviin työpajoihin ja kerro minulle niiden jälkeen vastaukset edellä esitettyihin kysymyksiin! 
Työpajojen aiheena ovat "lupa mokata" sekä "palautetaidot". Molemmissa on vielä reilusti tilaa.

 TURKU IMPRO FESTIVAL -lisätietoja

Nähdään siis Turussa 24.-27.5. improvisoinnin merkeissä? ❤

ps. Festareilla on tarjolla paljon muitakin työpajoja ja huippuhyviä esityksiä! Loistava tilaisuus sukeltaa lajin pariin turvallisesti ja hyvällä sykkeellä.

Pakko onnistua!

Samalla kun aurinko haihduttaa viimeiset lumipeitteet rupisen maan päältä, se saa kehon ja mielen kierroksille. Hyvässä ja pahassa. Yhtäkkiä ei enää pääse pakoon eikä piiloon kaikkea sitä, mitä on kantanut mukanaan tai säilönyt sisällään.

Onnistuminen - ja onnellisuus.
Entä jos ei koe onnistuvansa?

❤ ❤ ❤

Heräsin viime yönä miettimään sitä, miten tavoitteiden asettaminen on kaksiteräinen miekka. Toisaalta ne luovat karttamerkkejä, kannustavat lähtemään kohti tuntematonta ja helpottavat suunnistusta oman elämän poluilla. Toisaalta ne luovat illuusion jostakin mitä pitäisi olla tai minkä pitäisi tulla todeksi.

Leikin hetken ajatuksella, että oma mukavuusalueeni on satama ja laituri. Silloin elämysalue on kuin meri, joka velloo laiturini ympärillä ja heiluttaa alla olevia ponttooneja tasaisin väliajoin. Liike houkuttaa ja hirvittää, mutta usein matkaan on vain lähdettävä.

Kiitos kuvan ottajalle.

Tavoitteesta tulee uusi satama, uusi laituri, jota kohti lähtee kauhomaan. Aina sitä ei edes näe selvästi. Sydän luottaa, että sellainen on olemassa ja kannustaa eteenpäin.

Mutta entä jos arvioi uimataitonsa tai lihasvoimansa väärin?

Entä jos elämysalueen aallot ovat liian suuria liian pitkään?
Entä jos se satama, josta lähdön hetkellä haaveili ja jonka näki kirkkaana mielessään, paljastuukin perille pääsyn jälkeen pieneksi styroksipalaksi keskellä aavaa merta?

Olen kokeillut seilata myös ilman liian tarkkaa suunnitelmaa ja visiota satamasta, johon haluan päätyä. Sen seurauksena en ole tiennyt tulleeni perille. Sen seurauksena olen vain saapunut jonnekin - ehkä vain vaatimattomalle lautalle - enkä voi kokea onnistumisen iloa, sillä minulla ei ole mukanani mittareita, joiden avulla voisin todeta: "Minä tein sen!".

Silloin päätyy lysähtämään lautan reunalle, huljuttelemaan varpaita viileässä vedessä ja pohtimaan mm. omaa riittämättömyyttään, ammattitaitoaan ja merkitystään tässä kaikkeudessa. Alkaa suunnitella lisäopintoja ja ammatin vaihtamista. Alkaa haaveilla omasta paatista, jolla voisi puksuttaa pitkin elämysmeriä elämän aallokoissa. Että olisi jotakin pysyvää - ja säilyisi ehkä kuivin jaloin myrskyissä ja myllerryksissä.

Niin, ja mistä niitä uusia mahdollisia karttoja voi ostaa kun on seikkaillut jo ne valmiit turistimatkat läpi (eli ammattikorkeakoulun ja yliopiston, hankkinut lapset jne.)?

Ylitse lentää lokki. Ranta ei siis ole kaukana...

Yhtäkkiä sitä onkin tutkimusmatkailija.
Vapaa valitsemaan. Vapaa eksymään.
Vapaa jäämään tai lähtemään.

❤ ❤ ❤