keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Toiston voima

(Hyvää uutta vuotta kaikille. Tästä se taas lähtee...ja jatkuu...)

Tänään kirjoitututtaa.
Tiedätkö sen tunteen, kun sanat pyrkivät ulos eri reittejä ja sisällä soi huuto?
Että nyt on ihan pakko laittaa ajatukset "paperille", pois päästä, että ikään kuin vapautuisi siitä latautuneiden lauseiden sekamelskasta.
Saisi tolkkua edes hippusen verran.

Mielen myrskyssä sinkoilee ehkä jonkin uuden oivalluksen itulaiset,
mutta toistaiseksi en ole vielä saanut niistä otetta. 

Lipsuvat sormenpäistä.
Karkaavat penteleet.
Menevät pieniksi ja piiloon.

Käynnistäjänä toimi tällä kertaa turhautuminen,
ja merkityksettömyyden tunne.


Elämä heitti minut tänään kasvokkain sen kanssa, että miten nopeasti ihmisolento alkaa uskoa muiden puheisiin ja perustella niitä itselleen oikeiksi ja päteviksi lausunnoiksi esimerkiksi omasta ammattitaidosta ja tekemisen tavoista. Huh. Näin se suurinpiirtein meni:

Vaihe 1. Olen varma siitä, että valitsemani ja valmistelemani sisältö on kiinnostava ja hyvä.
Vaihe 2. Tilanne osoittaa (jälleen kerran), että minun on toimittava toisin kuin suunnittelin.
Vaihe 3. Kokeilen. Testaan. Jäsennän mitä erilaisimmilla tavoilla. Väännän (omasta mielestäni) rautalangasta.
Vaihe 4. Epäonnistun. Tilanne ei etene.
Vaihe 5. Vastaan alkaa tulla kommentteja, että se mitä teen on turhaa/vastaa piirileikkejä/diipadaapaa jne.
Vaihe 6. En lannistu. Yritän uudelleen. Eri tavalla. Laitan suunnitelmat uusiksi. Kokeilen.
Vaihe 7. Epäonnistun. - Kokeilen. - Epäonnistun. - Kokeilen. - Epäonnistun.
Vaihe 8. Vastakommenttien määrä lisääntyy. Sisäinen kommenttiraitani aktivoituu. Alan kyseenalaistaa ensin omaa ammattitaitoani. Sitten omaa riittämistäni. Sitten ammatinvalintaa.
Vaihe 9. Päädyn kyseenalaistamaan koko olemassaoloni merkityksen samalla kun edelleen yritän edetä uudella tavalla - ja kuuntelen, miten turhaa työni on. Uudelleen rinnastus diipadaapaan.
Vaihe 10. Löydän itseni ihmettelemästä, kysymästä - ja toteamasta, että osa minua uskoo vastapuolen kommentteihin. Uskoo siihen, että olen turha. Osaamiselleni ei ole todellista tarvetta tässä maailmassa, ja että minulla ei ole enää kenellekään mitään annettavaa.

* * *

Kotimatkalla Marco Bjurström kertoo oman elämänsä vaiheista radiossa, ja toteaa jossain kohdassa painokkaasti: "Löydä se SUN juttu."

Jostain palautuu mieleen Thomas Edisonin toteamus:
"En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. 
Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään."

Minähän olen ihan alussa vasta!!
Kesken. Täysin kesken.

Ehkä seuraavan kirjani otsikon pitää olla: 2000 keinoa, miten ihminen ei syty.
Aika hyvä alkupääoma on jo kasassa 😁

nimim. itsemyötätuntoa ja armollisuutta opetellessa...

torstai 30. marraskuuta 2017

Lupa mokata -joulukalenteri alkaa tänään!


Valmista tulee - pikkuhiljaa.

Kaiken keskellä pidän lupaukseni ja toteutan joulukalenterin Lupa mokata -kirjan aiheiden tiimoilta. Erilaiset "videoluukut" tarjoavat mm. hengähdyshetkiä, arkihaasteita ja haastatteluja. ❤

Löydät videot kirjan facebook-sivuilta.
 JOULUKALENTERI ❤

Tervetuloa mukaan! ☺

perjantai 13. lokakuuta 2017

IMPROA & SALSAA – mukavuusalueelta elämysalueelle


Miltä kuulostaisi matka Italiaan ensi syksynä?
Kutsun sinut kanssani mukavuusalueelta lempeälle elämysalueelle!

TULOSSA:

Energisoiva irtiotto arjesta hyvässä seurassa!

Gallesessa, lähellä Roomaa 10.–16.9.2018
 

Anna lattarirytmien herätellä kehosi ja mielesi nauttimaan elämästä sellaisena kuin se on. Viikon aikana tutuiksi tulevat mm. salsan, samban, cha chaan, merenquen ja rumban rytmit. Pysähdymme. Tutkimme omaa mukavuusaluettamme ja otamme lempeitä askeleita elämysalueelle helppojen ja hauskojen harjoitusten avulla. Heilutamme lanteita ja turhiksi käyneitä uskomuksiamme. Vahvistamme upeaa ja aitoa minää.

Ota mukaan muistiinpanovälineet, värikyniä sekä liikkumiseen sopivat rennot vaatteet.

Kurssimme pidetään Giulia di Gallesen agriturismossa 55 km Roomasta pohjoiseen.

Agriturismoa ylläpitää paikallinen italialainen perhe, joka luomuviljelee ja valmistaa omassa maassa kasvatetuista vihanneksista ja raaka-aineista viikon aikana tarjottavat ateriat. Agriturismo on rakennettu entisen luostarin alueelle ja kurssitilamme on 1500-luvulla kirkkona toiminut rakennus. Gallesen keskiaikainen kylä sijaitsee kilometrin päässä. Sieltä löydät palan aitoa Italiaa.
   
Viikon aikana:
  • Tutkit oman mukavuusalueesi rajoja ja ylität niitä sinulle sopivassa määrin. 
  • Opit tiedostamaan, ymmärtämään ja hallitsemaan omaa sisäistä puhettasi.  
  • Lisäät itsetuntemustasi ja itseluottamustasi.        
  • Opit vapauttamaan omaa ilmaisuasi ja toimintaasi.
  • Kehität omaa luovuuttasi.
  • Tulet tietoiseksi omista voimavaroistasi ja otat ne käyttöösi.
  • Heittäydyt ja uskallat leikkiä! Päästät irti itseäsi turhaan rajoittavista lukoista.
Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta improvisoinnista eikä tanssimisesta. Vain ripaus uteliaisuutta itseään kohtaan riittää. ❤
Vetäjänä Pia Koponen

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

"En todellakaan tee sitä!"


Kuulin itseni sanovan pitkästä aikaa:
"No en todellakaan tee sitä. Kenetköhän saisit siihen hommaan?"
Kyse oli mieheni auton hinaamisesta korjaamolle.
Arvaat jo, miten kävi. 😀
Parin päivän kiukuttelun ja vastaan hangoittelun jälkeen hinasin auton haluttuun kohteeseen (omalla autollani toki - kuntokuuri ei ole vielä ihan niin pitkällä, että hauisvoima olisi riittänyt). 😅

Huh.
Oma auto, ja sen myötä oma keho, tuntuivat koko hinausmatkan ajan kummalliselta. Kädet tärisivät kun puristin rattia rystyset valkeina. En uskaltanut katsoa mieheni ilmettä koko matkan aikana, sillä epävarmuuden aallokoissa olisin tehnyt tusinoittain tulkintoja - jotka olisivat todennäköisesti osoittautuneet vääriksi.
Vaikka keskityin suu supussa tehtävään, mieli saattoi vapaasti keikkua kokemuksen mahdollisten oppien äärellä. Yksi sana nousi vahvasti mieleeni siinä vaiheessa kun mieheni auto irrotettiin peräkoukusta ja jatkoin matkaani ilman taakkaa:

irtipäästäminen

Miten monia asioita hinaan perässäni tietämättäni?
Miten nopeasti painolastiin tottuu niin, että sen olemassaoloa ei enää huomaa?

* * * ❤❤❤ * * *

Vien itseni lasten kanssa mökille muutamaksi päiväksi.
Aion kuunnella siellä, luonnon hiljaisuuden keskellä, mitä kehoni vastaa – ja haastan itseni päästämään irti kaikesta turhasta, kunnioittamaan yhä kirkkaammin itselle tärkeitä asioita ja malttamaan vielä paremmin elää tässä ja nyt, sellaisena kuin olen.

Otatko saman haasteen vastaan?

* * * ❤❤❤ * * *


perjantai 15. syyskuuta 2017

"Suoritatko hyvinvoivaa elämää?"

Istun kahden ystäväni kanssa lounaalla, kun toinen heistä kysyy:

"Suoritatko hyvinvoivaa elämää?"

Niin.
Taidanpa suorittaa.

Koetan tehdä jumppaliikkeeni joka päivä. --- Jumppaan tilaisuuden tullen.
Koetan käydä lenkillä. --- Käyn lenkillä.
Koetan syödä terveellisesti. --- Syön terveellisesti.
Vältän herkkuja ja alkoholia. --- Herkuttelen silloin tällöin.

Kyllä. Suoritan.
Ja tunnen jokaisesta epäonnistumisesta valtavaa syyllisyyttä.

Elämä sanoo minulle tällä hetkellä hyvin selkein kirjaimin:
Pääset perille nopeammin kun maltat olla paikoillasi hetken aikaa. 

Millaisiin kohtiin malttaa helpoimmin pysähtyä?

Niihin, joissa aurinko paistaa ja keho hykertelee. Niihin, joissa hymy on herkässä, askel keveä ja olo mitä parhain.

Mutta joskus on pakko pysähtyä ja malttaa silloinkin, kun kylmä sade kohmettaa kädet, umpikuja seuraa toista ja sydän rimpuilee kysymysmerkkien meressä.

Onko pysähtyminen silloin kenties vielä merkityksellisempää kuin muulloin?

Ei, en tiedä, mistä tiedän olevani perillä. Missä maalini on..?
En usko, että sellaista on olemassakaan - ja silti kohkaan välillä kieli vyön alla, taakseni katsomatta, hyvin päämäärätietoisena kohti maalia - päästäkseni perille.

Hullua.😅
 
                       Joskus kuva kertoo enemmän kuin sanat. Tältä minusta tuntuu nyt.



Armollisena itseään kohtaan.
Askel kerrallaan.
Kaikesta huolimatta.
Ja juuri siksi.



maanantai 21. elokuuta 2017

Tanssia läpi elämän

Pääsin eräällä kurssilla tekemään harjoituksen, jossa piti edetä huoneen päästä päähän ja kuvitella samalla kulkevansa läpi koko elämän - syntymästä tähän hetkeen saakka. Kuulosti kivalta ja kevyeltä jutulta.

Kuinka väärässä olinkaan.

Koska tila oli luotu turvalliseksi ja kaikki tekivät harjoitusta samaan aikaan, kehoni rentoutui. Oli helppoa antaa sen viedä. Seurasin ikään kuin sivusta, millaisia muistoja menopelini mukaili ja nosti tietoisuuteeni.

Keho muistaa kaiken.

Harjoituksen jälkeen olin hämilläni. Kyyneleet kihosivat väkisin silmiin. Tuhannet tarinat sinkoilivat mielen arkistoista, tykittivät tunteiden vuoristoradan muutamassa minuutissa - löytämiset, luopumiset, ihastumiset, vihastumiset. Meneepä elämä vauhdilla. Asioita tapahtuu ja se kaikki tallentuu mukana kulkevaan "muistitikkuun" eli omaan kehoon.

Miten monet kerrat olinkaan pakottanut, puskenut, yrittänyt, suorittanut - ja yrittänyt vielä lisää? Että tulisin hyväksytyksi. Että kuuluisin porukkaan. Että minusta olisi jotain hyötyä.

Totesin, että tällainen tapa tallata elämäänsä eteenpäin oli kuljettu loppuun. Olisi opeteltava uusi tapa olla, toimia ja elää. Mutta miten?

Kurssilla ollut kollegani sanoitti asian hienosti: aina kun opetellaan uusia asioita, hän ajattelee, että ne asiat ovat jo hänessä. Hänen täytyy vain löytää ne itsestä. 

"Se miten olet on se kuka olet."
"How you are is who you are". - Joe Bill

Vuonna 2015 mukaani tarttunut lause alkoi kaikua jälleen mielessäni. 

Kurssi jatkui. Opin, että klovni on mielentila, joka tapahtuu olemisen tasolla - ei teoissa. Tekeminen itsessään ei ole mielenkiintoista, vaan se, mitä tekeminen aiheuttaa itsessä. Ja kun malttaa olla paljaana, arvottamatta ja määrittämättä sen äärellä, mikä nousee esiin, taika tapahtuu.

Siinäpä ohjenuoraa kylliksi loppuelämän ajaksi - osaksi omaa arkea.❤