keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Toiston voima

(Hyvää uutta vuotta kaikille. Tästä se taas lähtee...ja jatkuu...)

Tänään kirjoitututtaa.
Tiedätkö sen tunteen, kun sanat pyrkivät ulos eri reittejä ja sisällä soi huuto?
Että nyt on ihan pakko laittaa ajatukset "paperille", pois päästä, että ikään kuin vapautuisi siitä latautuneiden lauseiden sekamelskasta.
Saisi tolkkua edes hippusen verran.

Mielen myrskyssä sinkoilee ehkä jonkin uuden oivalluksen itulaiset,
mutta toistaiseksi en ole vielä saanut niistä otetta. 

Lipsuvat sormenpäistä.
Karkaavat penteleet.
Menevät pieniksi ja piiloon.

Käynnistäjänä toimi tällä kertaa turhautuminen,
ja merkityksettömyyden tunne.


Elämä heitti minut tänään kasvokkain sen kanssa, että miten nopeasti ihmisolento alkaa uskoa muiden puheisiin ja perustella niitä itselleen oikeiksi ja päteviksi lausunnoiksi esimerkiksi omasta ammattitaidosta ja tekemisen tavoista. Huh. Näin se suurinpiirtein meni:

Vaihe 1. Olen varma siitä, että valitsemani ja valmistelemani sisältö on kiinnostava ja hyvä.
Vaihe 2. Tilanne osoittaa (jälleen kerran), että minun on toimittava toisin kuin suunnittelin.
Vaihe 3. Kokeilen. Testaan. Jäsennän mitä erilaisimmilla tavoilla. Väännän (omasta mielestäni) rautalangasta.
Vaihe 4. Epäonnistun. Tilanne ei etene.
Vaihe 5. Vastaan alkaa tulla kommentteja, että se mitä teen on turhaa/vastaa piirileikkejä/diipadaapaa jne.
Vaihe 6. En lannistu. Yritän uudelleen. Eri tavalla. Laitan suunnitelmat uusiksi. Kokeilen.
Vaihe 7. Epäonnistun. - Kokeilen. - Epäonnistun. - Kokeilen. - Epäonnistun.
Vaihe 8. Vastakommenttien määrä lisääntyy. Sisäinen kommenttiraitani aktivoituu. Alan kyseenalaistaa ensin omaa ammattitaitoani. Sitten omaa riittämistäni. Sitten ammatinvalintaa.
Vaihe 9. Päädyn kyseenalaistamaan koko olemassaoloni merkityksen samalla kun edelleen yritän edetä uudella tavalla - ja kuuntelen, miten turhaa työni on. Uudelleen rinnastus diipadaapaan.
Vaihe 10. Löydän itseni ihmettelemästä, kysymästä - ja toteamasta, että osa minua uskoo vastapuolen kommentteihin. Uskoo siihen, että olen turha. Osaamiselleni ei ole todellista tarvetta tässä maailmassa, ja että minulla ei ole enää kenellekään mitään annettavaa.

* * *

Kotimatkalla Marco Bjurström kertoo oman elämänsä vaiheista radiossa, ja toteaa jossain kohdassa painokkaasti: "Löydä se SUN juttu."

Jostain palautuu mieleen Thomas Edisonin toteamus:
"En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. 
Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään."

Minähän olen ihan alussa vasta!!
Kesken. Täysin kesken.

Ehkä seuraavan kirjani otsikon pitää olla: 2000 keinoa, miten ihminen ei syty.
Aika hyvä alkupääoma on jo kasassa 😁

nimim. itsemyötätuntoa ja armollisuutta opetellessa...