Starttaan auton aikaisin aamulla ja lähden köröttelemään työkeikalle. Jossain vaiheessa napsautan radion päälle ja surffaan kanavilla löytääkseni tunnelmaan sopivan kanavan.
Päädyn kuuntelemaan ikiaikaista pohdintaa siitä, tuleeko laskiaispulla nauttia hillosilmällä vai mantelimassan kera. Huokaisen. Elämän pieniä-suuria valintoja.
Paluumatkalla ajan hiljaisuudessa ja jostain syystä aamuradion juontajan kysymys nousee uudelleen mieleen. Alan leikkiä kielikuvalla.
Olen kouluttaja, jonka tehtävänä on ohjata ihmisiä kohti toimivaa vuorovaikutusta. Jokainen meistä on harjoitellut vuorovaikutusta syntymästään asti, joten
tehtävänä on ainoastaan tulla tietoiseksi, millaiset lainalaisuudet
kohtaamisen hetkellä jylläävät ja kuinka kukin toimii erilaisissa
tilanteissa.
Silloin, kun vastapuoli on asiasta jo valmiiksi kiinnostunut, tehtävä on helppo. Yhteistyö mahdollistaa asioiden pohtimisen ja tutkimisen yhdessä, hyvässä hengessä. Voimme rakentaa turvallisen testikentän ja haastaa itseä kokeilemaan uusia tapoja kohdata ja tulla kohdatuksi.
Silloin työni on lähes sama kuin kahvilanmyyjänä kysyisin: otatko laskiaispullasi hillolla vai mantelimassalla?Perusainekset säilyvät samoina, ja minun on palveluntarjoana suht vaivatonta mukauttaa annos asiakkaan tarpeisiin.
Mutta entä jos asiakkaani ei ole alunperin itse edes tilannut koko pullaa? Joku muu on maksanut pullan hänen puolestaan, eikä asiakasta itseä kiinnosta muu kuin päästä kahvilasta pois ja äkkiä. Silloin alkuperäinen kysymys ei tule toimi. Tai ainakin sen kysyminen on turhaa, eikä johda mihinkään.
Siinähän sitten seison, laskiaispulla tarjottimella samalla kun asiakas tuudittautuu somen suloiseen syleilyyn ja käytännössä "katoaa" paikalta. Mietin, mitä mahdollisuuksia minulla on syöttää tuo pulla sille toiselle? Kuinka pieniin paloihin se on laitettava, ennen kuin pieni murunenkaan on mennyt suusta sisään. Väkipakolla väännettynä, suuhun sullottuna hommasta ei tule yhtään mitään. Asiakas saattaa purra käteen ja sylkeä päälle.
Laskiaispullasta on tullut pakkopullaa.
Näissä tilanteissa miettii itse väistämättä, miksi edes yritän?
Kuka minä olen sanomaan, millainen pulla tekisi toiselle hyvää?
Silloin päätyy miettimään koko ammatinvalintaansa ja siihen liittyviä asioita.
Että tätäkö minä oikeasti haluan tehdä työkseni?
Onko tämä oikeasti kutsumukseni?
Joku viisas on sanonut, että on yhtä tärkeää tarkkailla sitä, mitä laittaa suuhunsa, kuin sitä, mitä sieltä suusta tulee ulos.
On taas osattava kiepauttaa näkökulma uusiin asetuksiin:
millaista pullaa pullasta kieltäytyvä asiakas on syöttämässä minulle?
Ja miksi se ei meinaa maistua minulle kouluttajana?
* * *
Herkullisia oivaltamisen hetkiä itse kullekin ohjaustyötä tekevälle!
maanantai 27. helmikuuta 2017
torstai 23. helmikuuta 2017
torstai 16. helmikuuta 2017
Radioaalloilla
Tämä päivä monien muiden rinnalla muistutti minua jälleen kohtaamisen merkityksestä ja sen monista tasoista.
Jokaisesta kohtaamisesta tulee lahja kun malttaa ja jaksaa pysähtyä. Alkuvuodesta sain monta lahjaa, kun pääsin kirjan julkaisemisen myötä haastateltavaksi usean tahon toimesta. Osa päätyi sanomalehtien sivuille, osa televisioon, osa radion eri taajuuksille.
Sydämessä oli ja on syvä kiitollisuus. Onhan sen nyt ainutlaatuista saada puhua itselleen tärkeistä asioista ääneen toisen ihmisen kuullen - ja tulla kuulluksi!
Kohtaaminen on joka kerta erilainen ja uusi. Tutun ihmisen kanssa ehtii halutessaan aistia monia asioita. Tutun ihmisen kanssa voi valita, että tuudittautuu sallien yhteiseen tilaan, jossa kaikki on ok. Sekin, ettei ole koko ajan niin skarppina. Vieraamman ihmisen kanssa läsnäolo terävöityy toisella tavalla automaattisesti. Se on kuin radiokanavan säätämistä kohdilleen: missä kohdassa yhteys on moitteettomin...
Se, että kohtaa erilaisia asioita, kirkastaa itselle sitä, mikä on milloinkin tärkeää. Oppii huomaamaan, kenen seurassa keho rentoutuu ja missä tilanteissa se jännittyy. Sitten voi kokeilla, mitä tapahtuu jos toimiikin joskus toisin. Voi kokeilla, millaiseksi vuorovaikutus muotoutuu kun niin sanotusti päästää irti ja menee vain hetken kerrallaan.
Kohtaa ja tulee kohdatuksi luottaen siihen, että jonain päivänä kaikki "irtopalaset" löytävät paikkansa oman elämän suuressa kertomuksessa.
Hyväksyy sen, että jotkut palaset ovat olleetkin osa sen toisen ihmisen elämän tarinaa. ❤
😌😌😌
Yhden (tänään julkaistun) radiohaastattelun voi halutessaan kuunnella alla olevan linkin kautta:
Radiohaastattelu YLE Suomessa 16.2.2017
(Itselle yksi niistä haastatteluista, joista jäi lämmin ja rauhallinen olo kotiin vietäväksi. Kiitos haastattelun tehneelle Mira Stenströmille.)
Jokaisesta kohtaamisesta tulee lahja kun malttaa ja jaksaa pysähtyä. Alkuvuodesta sain monta lahjaa, kun pääsin kirjan julkaisemisen myötä haastateltavaksi usean tahon toimesta. Osa päätyi sanomalehtien sivuille, osa televisioon, osa radion eri taajuuksille.
Sydämessä oli ja on syvä kiitollisuus. Onhan sen nyt ainutlaatuista saada puhua itselleen tärkeistä asioista ääneen toisen ihmisen kuullen - ja tulla kuulluksi!
Kohtaaminen on joka kerta erilainen ja uusi. Tutun ihmisen kanssa ehtii halutessaan aistia monia asioita. Tutun ihmisen kanssa voi valita, että tuudittautuu sallien yhteiseen tilaan, jossa kaikki on ok. Sekin, ettei ole koko ajan niin skarppina. Vieraamman ihmisen kanssa läsnäolo terävöityy toisella tavalla automaattisesti. Se on kuin radiokanavan säätämistä kohdilleen: missä kohdassa yhteys on moitteettomin...
Se, että kohtaa erilaisia asioita, kirkastaa itselle sitä, mikä on milloinkin tärkeää. Oppii huomaamaan, kenen seurassa keho rentoutuu ja missä tilanteissa se jännittyy. Sitten voi kokeilla, mitä tapahtuu jos toimiikin joskus toisin. Voi kokeilla, millaiseksi vuorovaikutus muotoutuu kun niin sanotusti päästää irti ja menee vain hetken kerrallaan.
Kohtaa ja tulee kohdatuksi luottaen siihen, että jonain päivänä kaikki "irtopalaset" löytävät paikkansa oman elämän suuressa kertomuksessa.
Hyväksyy sen, että jotkut palaset ovat olleetkin osa sen toisen ihmisen elämän tarinaa. ❤
😌😌😌
Yhden (tänään julkaistun) radiohaastattelun voi halutessaan kuunnella alla olevan linkin kautta:
Radiohaastattelu YLE Suomessa 16.2.2017
(Itselle yksi niistä haastatteluista, joista jäi lämmin ja rauhallinen olo kotiin vietäväksi. Kiitos haastattelun tehneelle Mira Stenströmille.)
tiistai 14. helmikuuta 2017
Kaunoluistimilta hokkareille
Upea päivä. Sää kohdillaan ja seura mitä parhain!
Olen luvannut lähteä pitämään työpalaveria järven jäälle, ja suostunut samalla sulavasti luistelemaan hokkareilla kaunoluistinten sijaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni...
Jää on täynnä railoja ja muhkuroita. Tuuli puhaltaa päin kasvoja ja meinaan pyllähtää heti alkumetreillä. Ensimmäinen vauhdinottoyritys paljastaa, että olen aiemmin - toisin kuin kuvittelin - hyödyntänyt kaunoluistinten piikkejä varsinkin liikkeelle lähtiessä.
Aivan mahtava muistutus siitä, mitä kaikkea muuta teenkään tiedostamattani!?
Paluuosuus lenkistä sujuu myötätuulessa, ja kaikki energia menee pystyssä pysymiseen ja railojen väistelyyn. Pakarat saavat levätä. Ei tarvitse potkia lisää vauhtia - ja pysyn pystyssä.
Elämysalue palkitsee vieraansa jälleen. Naama on leveässä hymyssä. Mieli täynnä ajatuksia ja oivalluksia omasta elämästä, itsestä ja valintojen vaikutuksesta.
NIIN parasta, ja arvokasta. ❤ ❤ ❤
Olen luvannut lähteä pitämään työpalaveria järven jäälle, ja suostunut samalla sulavasti luistelemaan hokkareilla kaunoluistinten sijaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni...
Jää on täynnä railoja ja muhkuroita. Tuuli puhaltaa päin kasvoja ja meinaan pyllähtää heti alkumetreillä. Ensimmäinen vauhdinottoyritys paljastaa, että olen aiemmin - toisin kuin kuvittelin - hyödyntänyt kaunoluistinten piikkejä varsinkin liikkeelle lähtiessä.
Aivan mahtava muistutus siitä, mitä kaikkea muuta teenkään tiedostamattani!?
Paluuosuus lenkistä sujuu myötätuulessa, ja kaikki energia menee pystyssä pysymiseen ja railojen väistelyyn. Pakarat saavat levätä. Ei tarvitse potkia lisää vauhtia - ja pysyn pystyssä.
Elämysalue palkitsee vieraansa jälleen. Naama on leveässä hymyssä. Mieli täynnä ajatuksia ja oivalluksia omasta elämästä, itsestä ja valintojen vaikutuksesta.
NIIN parasta, ja arvokasta. ❤ ❤ ❤
keskiviikko 8. helmikuuta 2017
lauantai 4. helmikuuta 2017
Palautteen merkitys
Minut on
saatu vakuuttumaan siitä, että kirjalla pitää olla sivut Facebookissa, blogi ja videoblogi. Kaikki nettisivut täytyy pitää ajantasalla ja some-näkyvyydestä tulee pitää huolta.
No, sitten kun niin toimii, eikä saa tuotoksistaan tykkäyksiä, kommentteja tai jakoja, puhumattakaan vaikuttavista katsomisluvuista, päänsisäinen kommenttiraita pääsee vauhtiin.
Mielen egoapina kiipeää olkapäälle ja irvailee, että se oli nyt sitten siinä. Kaikki unohtavat koko opuksen ja sinut. Et saa yhtään lisää töitä tai vakautta eloosi. Illuusio murtuu, että tämä olisi käännekohta. "Mitä oikein kuvittelit?"
Mikään ei muutu.
Silti kaikki muuttuu koko ajan.
Jokainen hetki on uusi.
Kun malttaa pysähtyä sanallista huomiohunajaa janoavan egoapinan mölinän äärelle, voi tunnistaa sieltä seasta vanhan, jo tutuksi tulleen "virren". Minun ikiaikaisessa viisussani on seuraavat säkeet:
Näe minut.
Hyväksy minut.
Sano, että kelpaan.
Onneksi tuo biisi ei täytä tajuntaani liian usein. Mutta myönnän, että kaipuu kannustavaan palautteeseen on välillä ehtymätön. Kun sitä ei saa, vaipuu pyörteeseen, jossa harkitsee antavansa periksi.
Ja juuri silloin minulle tuntematon henkilö lähettää viestin:
"En tiedä miten ja miksi sinut ja kirjasi juuri löysin, mut että wau ja kiitos!
(...) Noi sun videot oli ihan mielettömän hauskoja ja innostavia sekä ajatuksia herättäviä ja nyt lähden kirjastoon hakeen sun kirjan viikonloppuani piristämään."
Kiitos. ❤
Muistetaan sanoa/kirjoittaa toisillemme hyviä asioita silloin kun siltä tuntuu. Viesti saattaa tavoittaa sen toisen juuri ratkaisevalla hetkellä. ❤
No, sitten kun niin toimii, eikä saa tuotoksistaan tykkäyksiä, kommentteja tai jakoja, puhumattakaan vaikuttavista katsomisluvuista, päänsisäinen kommenttiraita pääsee vauhtiin.
Mielen egoapina kiipeää olkapäälle ja irvailee, että se oli nyt sitten siinä. Kaikki unohtavat koko opuksen ja sinut. Et saa yhtään lisää töitä tai vakautta eloosi. Illuusio murtuu, että tämä olisi käännekohta. "Mitä oikein kuvittelit?"
Mikään ei muutu.
Silti kaikki muuttuu koko ajan.
Jokainen hetki on uusi.
Kun malttaa pysähtyä sanallista huomiohunajaa janoavan egoapinan mölinän äärelle, voi tunnistaa sieltä seasta vanhan, jo tutuksi tulleen "virren". Minun ikiaikaisessa viisussani on seuraavat säkeet:
Näe minut.
Hyväksy minut.
Sano, että kelpaan.
Onneksi tuo biisi ei täytä tajuntaani liian usein. Mutta myönnän, että kaipuu kannustavaan palautteeseen on välillä ehtymätön. Kun sitä ei saa, vaipuu pyörteeseen, jossa harkitsee antavansa periksi.
Ja juuri silloin minulle tuntematon henkilö lähettää viestin:
"En tiedä miten ja miksi sinut ja kirjasi juuri löysin, mut että wau ja kiitos!
(...) Noi sun videot oli ihan mielettömän hauskoja ja innostavia sekä ajatuksia herättäviä ja nyt lähden kirjastoon hakeen sun kirjan viikonloppuani piristämään."
Kiitos. ❤
Muistetaan sanoa/kirjoittaa toisillemme hyviä asioita silloin kun siltä tuntuu. Viesti saattaa tavoittaa sen toisen juuri ratkaisevalla hetkellä. ❤
torstai 2. helmikuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)