Tarkoitan, että tuleeko eteesi tilanteita, jotka sysäävät kuin huomaamattaan pois omalta mukavuusalueelta ja aktivoivat ties minkälaisia käyttäytymismalleja?
Sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kasvohoitoon. Lisäsin siihen muutaman kympin ja pääsin lisäksi nauttimaan intialaisesta päähieronnasta. Arjen luksusta isolla L:llä, tiedän. Ja samalla tapahtui jotakin perin kummallista.
Jännitti, osaanko rentoutua.
Jännitti, osaanko nauttia kalliista hoidosta oikealla tavalla.
Siis niin, että rentoutuisin - ja nauttisin. Oikeasti.
Yhtäkkiä olinkin omalla elämysalueella. Minulle vieras ihminen asettuu selkäni taakse seisomaan ja laittaa kätensä hartioilleni. Onneksi vaatteet olivat visusti päällä ja ovi lähellä.
"Hengitäpä muutama kerta ihan rauhassa oikein syvään."
Tällä kertaa kohdalleni osunut hoitaja oli taitava. Hän ei suostunut edes aloittamaan hoitoa ennen kuin olin oikeasti hengitellyt kehoni rennoksi ja päästänyt irti pääni sisäisestä pakosta, jonka mukaan minun olisi jotenkin onnistuttava olemaan hoidettavana.
Olisihan se nyt hirveää olla huono asiakas - kykenemätön ottamaan vastaan tuotetta/palvelua, jonka on ostanut...
Tajusin, miten vaikeaa on ottaa vastaan. Miten vaikeaa on antautua ja sallia asioiden tapahtua. Vakuuttaa itsensä siitä, että on ok olla hoidettavana.
Lopulta sain kuiskattua mielessä itselleni hoitajan silityksen tahtiin:
"Kiitos kehoni kuluneesta keväästä.
Olet selvinnyt hienosti.
Olet pärjännyt hyvin."
Itku meinasi tulla. Kaiken vaatimisen, tivaamisen, arvostelun ja äärirajoille hätistelyn jälkeen sana "kiitos" pujahti solukoiden sisään kuin vesi kuivalle hiekalle.
Keho alkoi huutaa pelkän paijaamisen perään.
❤ ❤ ❤
Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, mitä kohtaamisen hetkellä tapahtuu. Suorittaako jompikumpi osapuoli yhteistä tilannetta ja jos, niin mitä siitä seuraa?
Suorittaminen sohii pelkojen pientareelle ja käynnistää automaattiohjauksen, jonka mukana tulevat maneerit ja muut selviytymis-strategiat.
Elämän ja teatterin näyttämöillä.
Syntymäisillään oleva uusi klovni-identiteettini osoittelee punanenällään asioita ja laittaa niiden ympärille huuto- ja kysymysmerkkejä. Miten paljon ainoastaan toisen ulkoinen habitus vaikuttaa siihen, miten käyttäydyn?
Alkaako esimerkiksi pelkkä klovnin näkeminen tutisuttaa puntinlahjetta ja aktivoida sisäistä suorittajaa? Kommenttiraita alkaa raksuttaa ja kysyy: miten MINUN pitää käyttäytyä, kun hassuihin vaatteisiin pukeutunut ihminen tulee lähelle ja hymyilee? Osaanko olla oikealla tavalla kun hän kenties puhuu minulle ja katsoo minua? Entä jos en osaakaan olla oikein?
Ja toisaalta: millä tavalla voin klovnina kohdata toisen ihmisen niin, ettei hänelle tulisi millään tavalla epämukavaa oloa? Että hän voisi rentoutua seurassani ja olla oma itsensä? Voinko minä vaikuttaa siihen - ja jos, niin millä tavalla ja missä määrin?
Kuulin jonkun mainitsevan, että jokaisessa ihmisessä voi olla vain yksi klovni. Vaikka tekisit kymmeniä eri rooleja, niiden sisällä leikkii yksi ja sama klovni. Tämä on mielenkiintoinen tutkimusmatka ja ihmettelyn paikka.
Voisiko olla niin, että kun klovnini vihdoin syntyy ja tulee näkyväksi, se edustaa sitä puolta minusta/itseä, johon en ole vielä tutustunut - mutta jolla on kaikki vastaukset, taito kysyä oikeita asioita oikeaan aikaan ja ennen kaikkea: kyky heittäytyä, antautua ja sallia - ottaa vastaan ja vaikuttua, ilman rimpuilua, tuike silmäkulmassaan joka hetki?
❤
