No, sitten kun niin toimii, eikä saa tuotoksistaan tykkäyksiä, kommentteja tai jakoja, puhumattakaan vaikuttavista katsomisluvuista, päänsisäinen kommenttiraita pääsee vauhtiin.
Mielen egoapina kiipeää olkapäälle ja irvailee, että se oli nyt sitten siinä. Kaikki unohtavat koko opuksen ja sinut. Et saa yhtään lisää töitä tai vakautta eloosi. Illuusio murtuu, että tämä olisi käännekohta. "Mitä oikein kuvittelit?"
Mikään ei muutu.
Silti kaikki muuttuu koko ajan.
Jokainen hetki on uusi.
Kun malttaa pysähtyä sanallista huomiohunajaa janoavan egoapinan mölinän äärelle, voi tunnistaa sieltä seasta vanhan, jo tutuksi tulleen "virren". Minun ikiaikaisessa viisussani on seuraavat säkeet:
Näe minut.
Hyväksy minut.
Sano, että kelpaan.
Onneksi tuo biisi ei täytä tajuntaani liian usein. Mutta myönnän, että kaipuu kannustavaan palautteeseen on välillä ehtymätön. Kun sitä ei saa, vaipuu pyörteeseen, jossa harkitsee antavansa periksi.
Ja juuri silloin minulle tuntematon henkilö lähettää viestin:
"En tiedä miten ja miksi sinut ja kirjasi juuri löysin, mut että wau ja kiitos!
(...) Noi sun videot oli ihan mielettömän hauskoja ja innostavia sekä ajatuksia herättäviä ja nyt lähden kirjastoon hakeen sun kirjan viikonloppuani piristämään."
Kiitos. ❤
Muistetaan sanoa/kirjoittaa toisillemme hyviä asioita silloin kun siltä tuntuu. Viesti saattaa tavoittaa sen toisen juuri ratkaisevalla hetkellä. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti